tiistai 23. marraskuuta 2010

Mitä ovat indigo- ja kristallilapset ja –aikuiset?


(lähde: http://www.starchildascension.org/starchild/what.html )

Mistä voit tietää oletko sinä tai joku tuntemasi Indigo tai Kristalli, lapsi tai aikuinen?

Kuvaamme tässä näiden ihmisen pääpiirteitä ja ominaisuuksia. Haluamme kuitenkin painottaa, että Indigo/Kristalli-ilmiö on seuraava kehitysaskel meille kaikille ihmisinä. Me olemme kaikki jollain tavalla muuttumassa enemmän Indigo- ja Kristalli-ihmisten kaltaisiksi. He ovat täällä näyttämässä meille tietä, mikä edesauttaa tiedon välittämistä meille laajemmin, kun olemme siirtymässä seuraavaan vaiheeseen kasvussa ja kehityksessä. Indigo-lapsia on syntynyt maan päälle viimeisten sadan vuoden ajan. Varhaisimmat Indigot olivat pioneereja ja edelläkävijöitä. Toisen maailmansodan jälkeen syntyi merkittävä määrä Indigoita, jotka ovat siis tämän päivän Indigo-aikuisia. Kuitenkin, 1970-luvulla oli todellinen Indigo-lasten buumi, ja siten nyt onkin olemassa kokonainen 25-35-vuotiaiden Indigo-sukupolvi, joka on ottamassa paikkaansa johtajina maailmassa. Indigoja, joilla on increasing abilities ja teknologista ja luovaa älyä, syntyi edelleen suunnilleen vuoteen 2000 asti. 

Kristallilapsia alkoi ilmestyä planeetalle noin vuodesta 2000 alkaen, vaikka jotkut saattavat ajoittaa heidät hiukan aikaisempaankin ajankohtaan. He ovat äärimmäisen voimakkaita lapsia, joiden päätarkoituksena on johdattaa meidät kehityksen seuraavalle tasolle ja paljastaa meille meidän sisäinen voimamme ja jumaluutemme. He toimivat paremminkin ryhmätietoisuutena kuin yksilöinä, ja he elävät ”Yhden Lain” tai Yhtenäisen Tietoisuuden mukaan. He ovat vahva rakkauden ja rauhan voima planeetalla.

Indigo- ja Kristalliaikuisia on kaksi ryhmää. Ensiksi, ne jotka ovat syntyneet Indigoina ja ovat nyt siirtymässä Kristalleiksi. Se merkitsee, että he läpikäyvät henkisen ja fyysisen muutoksen, joka herättää heidän ”Kristus” tai ”Kristalli” tietoisuutensa ja liittää heidät Kristallilapsiin osaksi kehityksen muutosaaltoa. Toinen ryhmä on heitä, jotka ovat syntyneet ilman näitä ominaisuuksia, mutta ovat hankkineet tai hankkimassa ne kovalla työllä ja henkisen tien kurinalaisella noudattamisella. Kyllä, se merkitsee että meillä kaikilla on mahdollisuus olla osa tätä nousevaa joukkoa ”ihmisenkeleitä”.


Seuraava katkelma Doreen Virtuen artikkelista ”Indigo and Chrystal Children” kuvaa eroja Indigo- ja Kristallilasten välillä. 

Ensimmäinen asia minkä useimmat ihmiset huomaavat Kristallilapsesta on heidän silmänsä, laajat, tarkkaavaiset ja ikävuosiaan huomattavasti viisaammat. Heidän silmänsä vangitsevat ja hypnotisoivat sinut, samalla kun huomaat lapsen näkevän suoraan sieluusi. Ehkä olet huomannut tämänkaltaisten uuden ”rodun” lasten nopeasti kansoittavan planeettamme. He ovat onnellisia, viehättäviä ja anteeksiantavia. Tämä uusi valotyöntekijöiden sukupolvi, suunnilleen 0-7 vuoden ikäiset, eivät ole minkään heitä edeltäneen sukupolven kaltainen. He ovat monessa suhteessa ihanteellisia tiennäyttäjiä, mihin suuntaan ihmiskunta on etenemässä… ja se on hyvä suunta!
Vanhemmilla lapsilla (noin 7-25 v.) joita kutsutaan ”indigolapsiksi”, on joitain samoja ominaisuuksia kuin Kristallilapsilla. Kummatkin sukupolvet ovat äärettömän herkkiä ja selvänäköisiä (psychic), ja heillä on tärkeitä päämääriä elämässään. Suurin ero on temperamentissa. Indigoilla on soturin mieli, koska heidän yhteinen päämääränsä on kukistaa vanhat järjestelmät, jotka eivät enää palvele meitä. Saadakseen tehtävänsä suoritetuksi he tarvitsevat soturin luonnetta ja tulista päättäväisyyttä.

Aikuiset, jotka vastustavat muutosta ja jotka arvostavat tasapainoa saattavat ymmärtää Indigoja väärin. Heille annetaan usein virheellisesti psykiatrisia diagnooseja kuten ADHD ja ADD. Mikä on ikävää, Indigot menettävät kauniin herkkyytensä, henkiset lahjansa ja soturin energiansa lääkityksen myötä… Sitä vastoin Kristallilapset ovat suloisia ja sopusointuisia. Totta kai hekin kiukuttelevat välillä, mutta nämä lapset ovat suurelta osin sovinnollisia ja leppoisia. Kristalli-sukupolvi hyötyy Indigojen uranuurtamistyöstä. Indigo-lapset johtavat tietä macheten kanssa, leikaten pois tieltä kaiken epäeheän, epäoikeudenmukaisen, epärehellisen. Sitten Kristallilapset seuraavat raivattua polkua turvallisempaan ja vakaampaan maailmaan.

Termit ”Indigo” ja ”Kristalli” annettiin näille kahdelle sukupolvelle, joska ne kuvaavat parhaiten heidän auransa väritystä ja energian muotoja. Indigolapsilla on paljon indigonsinistä väriä aurassaan. Se on kuudennen chakran eli ”kolmannen silmän” väri. Kolmas silmä on energiakeskus, joka sijaitsee päässä kulmakarvojen välissä. Tämä chakra säätelee selvänäköisyyttä tai kykyä nähdä energioita, näkyjä ja henkiolentoja. Monet Indigolapsista ovatkin selvänäkijöitä. Kristallilapsilla on läpikuultavan kirkkaat aurat, joissa on kauniita monivärisiä pastellisävyjä. Heidän sukupolvensa osoittaa erityistä kiinnostusta kristalleja ja kiviä kohtaan…



Indigolapset aistivat epärehellisyyden kuin koira aistii pelon. Indigot tietävät kun heille valehdellaan, heitä kohdellaan alentuvasti ja ohjaillaan. Koske heidän yhteinen päämääränsä on johtaa meidät uuteen totuudenmukaisempaan maailmaan, Indigojen sisäiset valheenpaljastajat ovat keskeisiä. Kuten aiemmin mainittiin, jotkut aikuiset kokevat soturin hengen uhkaavana. Indigoilla onkin hankaluuksia sopeutua poikkeavissa tilanteissa kotona, töissä tai koulussa. Heillä ei ole kykyä pitää erillään tunteitaan ja teeskennellä kaiken olevan kunnossa… paitsi lääkityksen alaisina.

Kristallilasten sisäsyntyiset henkiset lahjat ovat myös väärinymmärrettyjä. Erityisesti heidän telepaattiset kykynsä, jotka aiheuttavat sen, että he oppivat puhumaan myöhemmin.

Uudessa maailmassa, jota Indigot edeltävät, me olemme kaikki paljon tietoisempia intuitiivisista ajatuksistamme ja tunteistamme. Emme luota kovin paljon puhuttuun tai kirjoitettuun sanaan. Kommunikointi on nopeampaa, suorempaa, ja rehellisempää, koska se tapahtuu ajatusten tasolla. Useammat meistä ovat jo pääsemässä yhteyteen psyykkisten kykyjemme kanssa. Kiinnostuksemme yliluonnolliseen on suurempaa kuin koskaan, ja aiheeseen liittyviä kirjoja, televisio-ohjelmia ja elokuvia on enemmän kuin koskaan.

Ei siis ole yllättävää, että Indigoja seuraava sukupolvi on uskomattoman telepaattinen. Useat Kristallilapset oppivat muodostamaan puhetta myöhempään kuin on totuttu, eikä ole tavatonta, että he alkavat puhua vasta 3 tai 4 vuoden iässä. Mutta vanhemmat kertovat, ettei heillä ole mitään vaikeuksia kommunikoida hiljaisten lastensa kanssa. Kaikkea muuta! Vanhemmat ryhtyvät kommunikoimaan mielen ja ajatuksen tasolla Kristallilastensa kanssa ja Kristallilapset käyttävät telepatian, itsekeksityn merkkikielen ja äänien (laulaminen mukaan lukien) yhdistelmää saadakseen viestinsä perille.

Ongelmat alkavat kun Kristallilasten ”epänormaalit” puhetavat joutuvat lääketieteen ja opetuksen ammattilaisten arvosteltavaksi. Ei ole sattumaa, että sitä mukaa kun Kristalleja syntyy, myös autismidiagnooseja tehdään enemmän kuin koskaan. On totta, että Kristallilapset poikkeavat muista sukupolvista. Mutta miksi meidän pitää määritellä nämä eroavaisuudet sairauksina? Jos lapsilla ei ole ongelmia kommunikoida kotona eivätkä vanhemmat valita mistään ongelmista, niin miksi siitä pitää tehdä ongelma? Autismin diagnostiset kriteerit ovat hyvin selkeitä. Ne määrittelevät, että autistinen henkilö elää omassa maailmassaan ja on eristäytynyt muista ihmisistä. Autistinen ihminen ei puhu, koska hänelle kommunikointi muiden kanssa on yhdentekevää. Kristallilapset ovat täysin päinvastaisia. He ovat kaikkein yhteisöllisimpiä, kommunikoivimpia, välittävimpiä ja herttaisimpia kaikista sukupolvista. He ovat myös hyvin filosofisia ja henkisesti lahjakkaita. He osoittavat myös ennennäkemätöntä ystävällisyyttä ja herkkyyttä tätä maailmaa kohtaan. Kristallilapset halaavat ja pitävät huolta oma-aloitteisesti hädässä olevista. Autistinen henkilö ei sitä tekisi!

Kirjassani “The Care and Feeding of Indigo Children” kirjoitin, että ADHD pitäisi määritellä uudelleen “toiseen ulottuvuuteen kohdistetuksi huomiokyvyksi” (Attention Dialed Into a Higher Dimension), mikä määrittelisi tarkemmin tätä Indigo-sukupolvea. Samaten Kristallilapsiin ei tulisi kiinnittää autismin leimaa. He eivät ole autistisia! He ovat mahtavia (awe-tistic)! Nämä lapset ovat kunnioituksen arvoisia, eivät häiriintyneitä. Jos joku on häiriintynyt, niin sitä ovat järjestelmät, jotka eivät ole pysyneet ihmisen jatkuvan kehityksen mukana. Jos häpäisemme näitä lapsia väärillä diagnooseilla tai lääkitsemme heidät tasapäisiksi muiden kanssa, kaivamme samalla perustan kultakin taivaalliselta lahjalta. Murskaamme edistyksen, ennen kuin se on päässyt juurtumaan. Onneksi meillä on useita positiivisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja. Se sama taivas, joka lähetti meille Kristallilapset, voi auttaa niitä meistä, jotka puolestaan auttavat näitä lapsia…



Seuraava on katkelma Celian tulevasta kirjasta “The Indigo-Crystal Adventure”, joka selittää lisää Indigo-Kristalli –yhteyden metafyysisestä puolesta.

LUKU 5
KULTAISET AURAT, IHMISENKELIT JA MONIULOTTEINEN TIETOISUUS
Indigot ja Kristallilapset, jotka ovat tulleet planeetallemme, tunnetaan nimellä ”tähtilapset”. Tämä siksi, että usein heidän sielunsa on enemmän kotonaan tähdissä ja he eivät ole inkarnoituneet Maahan aiemmin. He tulevat tähän aikaamme erikoisjoukkona auttamaan Maata ja sen asukkaita heidän siirtymisessään ja uudelleensyntymisessä korkeamman ulottuvuuden Uutena Maana.

Vaikka nämä olennot näyttävät aivan tavallisilta ihmisiltä, heillä on tosiaan laajemmat inhimilliset ominaisuudet. He ovat avoimempia sille mitä he ovat, lähempänä tunnistamaan jumalaisen alkuperänsä ja olemuksensa.

Indigolapset syntyvät inkarnaation ja kehityksen Indigo-sielunsäteellä. Se merkitsee, että heillä on selvänäköisyyden ja parantamisen lahjat käsillä. Heidän tietoisuutensa saavuttaa neljännen ja viidennen ulottuvuuden, kun suurin osa ihmisistä voi tavoittaa vain kolmannen (3D) tai neljännen (4D). Tämä korkeampi ulottuvuus tarkoittaa yhdessä Indigo-säteen kanssa, että Indigot ovat luonnostaan älykkäämpiä, herkempiä ja selvänäköisempiä. He ovat myös luovempia ja usein käyttävät vaivatta vasenta ja oikeata aivopuoliskoa, mikä tekee heistä taiteellisesti lahjakkaita, mutta samalla teknisesti taitavia ja kokeilunhaluisia.

Kristallilapset, toisaalta, syntyvät inkarnaation ja kehityksen Kultaisella säteellä. He syntyvät Kuudenteen tietoisuuden ulottuvuuteen, josta heillä on mahdollisuus avautua nopeasti Yhdeksänteen täyteen Kristus-tietoisuuden ulottuvuuteen, ja sieltä vielä teenpäin Kolmanteentoista ulottuvuuteen, joka vastaa Universaalia tietoisuutta. Näillä lahjoilla ja kyvyillä varustettuina Kristallit ovat uskomattoman voimakkaita ja luovia Useilla heistä on Kultaisia ja Sinipunaisia (Magenta) säteitä, mikä tekee heistä luovuuden, erityisestä valon ja äänen mestareita. Tämä ilmenee taiteellisena ja musiikillisena luovuutena Maan päällä. Ne joilla on Indigo-Hopea –säde, ovat myös lahjakkaita ”äiteinä” ja ”jumalattarina” ja kantavat feminiinistä parantamisen ja hoivaamisen värähtelyä. Ne joilla on Punainen ja Kultainen säde, taas kantavat maskuliinista julistamisen värähtelyä ja ovat usein johtajia sanan toiminnallisessa merkityksessä.

Tulevaisuuden Kristallilapsi tunnetaan Sateenkaarikristalliolentona. Hän on täysin kehittynyt Kolmannentoista ulottuvuuden universaali ihminen, jolla on kyky kantaa ja välittää kaikkia inkarnaation ja evoluution säteitä energiakentässään. Maan päällä on jo Sateenkaarikristalleja, mutta he eivät vielä ole avautuneet täyteen loistoonsa. Mikä on jännittävää tavallisen ihmisen kannalta näissä kehitysvaiheissa, Indigot ja Kristallit tuovat näitä värähtelyjä Maan päälle tarkoituksenaan jakaa niitä muiden kanssa. Pelkällä olemassaolollaan he auttavat muita siirtymään näihin värähtelyihin ja myös saavuttamaan oman potentiaalinsa. Indigo-kristallien lahja planeetalle on Kehitys ja mahdollisuus kehittyä täyteen loistoon, ja se on mahdollista kaikille ihmisille tällä planeetalla tänään, jos he niin valitsevat.

Tässä vaiheessa, monet ihmiset, jotka sallivat tämän muutoksen omassa energiakentässään, ovat siirtyneet omasta 3D-tietoisuudestaan Indigo- ja Kristallitasoille näiden lasten avulla, joilla on tämä värähtely hallussaan. Näillä aikuisilla on nyt Kehityksen Kultainen säde kahdeksannessa chakrassaan (pään yläpuolella, nk, sielun tuoli, suom.huom ;D) ja he auttavat Uuden Maan luomistyössä. Selvänäköiset ja ne, joilla on kyky katsoa auroja, näkevät selkeästi tämän Kultaisen valon heidän energiakentässään.

Ihmisenkeli

Yksi muutosprosessin lahjoja on, että ihmiset ovat tulossa tietoisiksi siitä, keitä he todella ovat: että he ovat Sieluja ihmiskehossa ja että he, toisin sanoen, ovat Enkeleitä ihmisen muodossa.

Olemme olleet tietoisia yhteyksistämme korkeampiin ulottuvuuksiin jo tuhansia vuosia, mutta meistä on aina tuntunut, että meidän ”inhimillinen” ja materiaalinen tilamme jotenkin sulkee meidät pois enkeliperinnöstämme. Me puhumme ”Korkeammasta minästämme”, tietäen, että meillä on tämä ominaisuus olemassa, mutta jotenkin se ei olisi osa sitä mitä me olemme ja ainoastaan saavutettavissa meditaatiossa.

Osasyy siihen oli, että meidän fyysinen kehomme on kiinni kolmiulotteisessa (3D) maailmassa (kolmannessa ulottuvuudessa), mutta meidän Korkeampi tai Enkeli –minämme oli paljon hienompaa ja korkeampaa värähtelyä ja paremmin kotonaan korkeammissa ulottuvuuksissa. Joten on aina olemassa kuilu fyysisen ihmiskehon ja tietoisuuden ja henkisen todellisuuden välillä. Nyt kun planeetan värähtelytaso on muuttumassa, muutos jota kutsutaan ”ylösnousemukseksi”, Maalla ja sen asukkailla on mahdollisuus ”nousta” tietoisuuden kolmannesta ulottuvuudesta (3D) ylemmäs korkeampiin ulottuvuuksiin. Samalla kun tietoisuus nousee korkeammalle, henkimaailma tulee lähemmäksi, kunnes kuilua ei ole enää, vaan jatkumo jota kutsutaan moniulotteiseksi tietoisuudeksi.
Tässä tilassa ihmisen on mahdollista oleilla helposti sekä fyysisellä että henkisellä alueella. Enää ei ole tarvetta intensiiviseen meditaatioon, sillä pääsy sekä materiaaliseen että henkiseen ulottuvuuteen on välitöntä sekä selvää. Moniulotteisessa tilassa ihmiset tavoittavat Enkeli-olemuksensa tai –tilansa ja he tunnistavat itsensä Sieluina tai Enkeleinä, joilla on myös ihmisruumis ja pystyvät toimimaan aineellisessa maailmassa aineellisina olentoina. Tässä pisteessä Korkeampi Minä ja Alempi Minä niin sanotusti ovat sekoittuneet ja Ihminen on nyt Ihmisenkeli.

Ihmisenkeli on jatkuvasti tietoinen itsestään Enkelinä, Voimana ja Luovuutena. Heillä ei ole aikaa tai tarvetta sellaiselle kuin peloille tai uhrautumisille. Heidän aikansa on paremmin käytetty luomassa sellaista todellisuutta, missä he ovat onnellisia ja tyytyväisiä.

Moni Indigo ja Kristallilapsi on jo lähellä tätä tietoisuuden vaihetta, jollei jo kokonaan siinä. Kuten ovat myös monet Indigo-Kristalli -aikuiset, jotka ovat siirtyneet tähän tilaan. Nämä uudet olennot, joilla on sekä inhimillinen että enkeliperimä käytettävissään, ovat niitä jotka luovat Uuden Maan.

On tärkeätä korostaa tässä vaiheessa, että heidän, jotka siirtyvät tietoisuuteen Enkeli-olemuksestaan, on ehdottomasti oltava tietoisia siitä, miten tärkeätä on olla ihminen ja olla hyvin maadoittunut aineelliseen ulottuvuuteen. Koko järki tässä siirtymisessä on tuoda ”Taivas” ”Maan” päälle, eikä ajautua johonkin leijuvaan paratiisilliseen tilaan.

Ihmisenkeleillä on työtä tehtävänä. Luoda Uusi Maa, joka tuo Taivaan Maan päälle. Ja koska ”taivas” ei ole niinkään paikka vaan tietoisuuden tila, näiden ihmisenkeleiden on tehtävä työtä tuodakseen korkeamman ulottuvuuden tietoisuuden tilat Maan päälle. Kun tämä kerran on saavutettu, syntyy planeetalle kulttuuri, joka kunnioittaa kaikkia olentoja Jumalaisen Olevaisen ilmentymänä. Tämä kunnioitus ilmentää itsensä rauhana, harmoniana ja luovuutena.
Moniulotteisuuden luonne

Vasta viime aikoihin saakka Maan päälle syntyneet ihmiset ovat syntyneet Kolmannen ulottuvuuden olentoina. Se merkitsee, että he ovat kiinni aineellisessa maailmassa ja heidän tietoisuutensa on lukittu kolmiulotteisuuteen. He toimivat kolmen ensimmäisen chakran voimalla, materiaalisen, tunteellisen ja mielen tasoilla. Henkisyys nähtiin jonain jokapäiväisen ja tavallisen ulkopuolelle kuuluvana.

Kolmiulotteinen olento on tietoinen itsestään erillisenä ja yksilöllisenä olentona. Ei ole olemassa erityistä tunnetta yhteisyydestä tai yhteisestä tietoisuudesta, mikä on korkeamman ulottuvuuden tietoisuutta. Tämän erillisyyden takia ihmiset ovat rakentaneet yhteiskunnan, jossa on hyvin vähän tietoisuutta ihmisten ja toiminnan yhteydestä. Yksilön tasolla piinaava menehtymisen pelko resurssien puuttumisen takia on johtanut ahneuteen ja epätasapainoon, jonka on muututtava, jotta planeetasta muotoutuisi vakaa koti kaikille ihmisille.

Indigolapset ovat tulleet mukanaan avain moniulotteisuuteen. He ovat syntyneet kolmiulotteisiin kehoihin, mutta heidän tietoisuutensa on vahvasti Neljännessä ulottuvuudessa ja sillä on mahdollisuus siirtyä Viidenteen. Kun tämä Indigo-tietoisuuden aalto saapui planeetalle 1970-luvun alkupuolella, kaikille ihmisille ja koko planeetalle avautui tie siirtyä Neljänteen Ulottuvuuteen.
Neljännellä tietoisuuden ulottuvuudella ihmiset tulevat tietoisemmaksi Universaalista Ykseyden Laista, ”Ykseyden tietoisuudesta”. Tämä laki määrittelee, että me olemme kaikki Yhtä, olemme kaikki yhteydessä ja mikä tahansa vaikuttaa yhteen meistä vaikuttaa kaikkiin meistä. Indigo-lapset tuovat mukanaan tämän tietoisuudessaan ja se tekee heistä sotureita kaikissa niissä asioissa, jotka parantavat Maan ja saavat ihmiset lopettamaan ympäristön tuhoamisen ja saastuttamisen ja toisten ihmisten vahingoittamisen.

Ykseyden Laki kasvattaa Indigoissa myös ymmärrystä siitä, että olemme kaikki tasa-arvoisia eikä kukaan toinen ole toista suurempi. Tämä ryhmätietoisuus on polku ihmiskunnan tulevaisuuteen. Me opimme toimiaan yhteistyössä ja kaikkein parhaaksi, jos aiomme luoda Uuden Maan jota kaipaamme.

Indigot kunnioittavat jokaisen yksilön lahjakkuutta ja kykyjä, mutta nämä kyvyt eivät tee kenestäkään suurempaa kuin kukaan toinen. Egolla ja itserakkaudella ei ole todellista sijaa Indigon elämässä.

Kun Indigo-tietoisuus avautuu Viidenteen ulottuvuuteen, se tulee tietoiseksi itsestään Luojana. Viidennen Ulottuvuuden tietoisuus rakastaa luomista. Kaikki uskomusjärjestelmät ja talousjärjestelmät Maan päällä tänään ovat Viidennen ulottuvuuden ajatusmallien tuotosta, joita pidämme paikoillaan tukemalla näitä ajatusmalleja. Ne muodostavat Viidennen ulottuvuuden verkon Maan ympärille. Useimmat alempien ulottuvuuksien olennot ovat täysin tietämättömiä, että heidän ajatus- ja käyttäytymismallinsa on tältä tasolta peräisin (ohjataan). Kun Indigo-tietoisuus avautuu tälle tasolle, ilmenee usein kaikkien uskontojen ja uskomusjärjestelmien hylkimistä ja tietoisuutta vapaudesta luoda uusia vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja olla. Indigo-henkilö ottaa itselleen tehtävän luoda ja tuoda uusia tapoja ajatella ja olla Maa-planeetalle. Mutta tällä tietoisuuden tasolla hän on vielä huolestunut hyvän ja pahan kaksinaisuudesta, jotka määrittävät, millainen järjestelmä on Maalle paras. Seuraava askel tietoisuudessa on siirtyä pois kaksinaisuudesta ja nähdä kaikki osana suurempaa hyvää ja suuremman kokonaisuuden hyväksi.
Tämä kehittynyt taso tunnetaan Kuudentena tietoisuuden ulottuvuutena. ja se on Kristuslapsen tai Maagisen lapsen taso (Christed child, Magical child). Kaikki Kristallilapset syntyvät tälle tietoisuuden tasolle. Heillä on välitön tieto maagisista ja spirituaalisista ominaisuuksistaan, ja he osaavat sekoittaa mielikuvitusta ja luovuutta ihmeellisillä ja iloisilla tavoilla. Jos heidät jätetään itsekseen, he luovat välittömästi maagisen planeetan. Mutta heidän on silti pärjättävä Kolmiulotteisen tietoisuuden kanssa ja he joutuvat taistelemaan mallien ja käyttäytymisten kanssa, joihin he siinä törmäävät.

Kun aikuinen Indigo-tietoisuus siirtyy Kristalli-tietoisuuteen, he siirtyvät Kuudenteen ulottuvuuteen ja Kristus-tietoisuuden siemeneen. Heidän tietoisuutensa syntyy uudelleen Kristuslapsena tai Maagisena lapsena. Tämä tuo muassaan tietoisuuden elämän leikkisyydestä ja Hengen ilakoinnista ihmisille tällä planeetalla. Kaikki elämä näyttää maagiselta ja siunatulta ja kaikki elämä johtuu ja kehittyy hengen työn kautta. Tässä vaiheessa olento ymmärtää suuremman kehityksen aallolle antautumisen periaatteet, vaikka samalla käyttää oikeuttaan luoda yksilötasolla.

Kristallitietoisuus voi kehityttyään tarpeeksi tällä tasolla siirtyä eteenpäin Seitsemännelle Ulottuvuuden tasolle, jolla tietoisuus avautuu yksilön henkisen tehtävän olemukselle, Kristalli- tai Kristus-aikuinen on tällä tasolla valmis tehtävään tuoda korkeamman ulottuvuuden tietoisuutta muille planeetalla. Tähän työhön voi liittyä opettamista ja parantamista suuressa mittakaavassa, tai se voi olla pelkästään energian kantamista omassa aurakentässä, jotta toiset saavat siitä korkeampia värähtelyitä omalla matkallaan ylösnousemukseen.

Kristallilapsella ja aikuisella on nyt valmiudet avautua täysin Yhdeksänteen tai täyteen Kristus-tietoisuuteen. Siihen kuuluu Kahdeksas taso tai Arkkityyppinen taso, missä yksilöllä on täysi valta omaan elämänhistoriaansa, ”tarinaansa” Maan päällä, ja Yhdeksäs taso, jossa yksilö ottaa täyden vastuun Planeetan hoitamisesta.

Yksilöllä on mahdollisuus jatkaa matkaa Kymmenenteen tasoon, jossa otetaan vastaan Aurinkojärjestelmän vastuut; Yhdenteentoista tasoon, joka on Galaktinen tietoisuuden taso ja lopulta Kahdestoista taso, jossa Universaalin tietoisuuden Kultainen Säde kohottaa yksilön Täydeksi Universaaliksi Olennoksi. Kolmastoista taso on Mestaritaso, joka astuu Jumalaiseen Mysteeriin täysin tietoisena Jumalaisen Luovuuden Olemuksen kipinänä.

Kehityksen loikka

Kuten yllä olevasta voi huomata, Indigo-Kristalli-seikkailu edustaa valtavaa loikkaa ihmiskunnalle. Se on valtava loikka tietoisuudelle, joka ilmenee auraväreinä ja pääsynä moniulotteisille tietoisuuden tasoille yksilössä.
Mutta mikä ilmenee hienossa tai henkisessä olevassa on lopulta näyttävä myös jokaisen yksilön fyysisessä tai Maan kehossa, ja lopulta, Planeetan itsensä fyysisessä kehossa. Indigo- ja Kristallilapset ja aikuiset ovat olennainen ja dynaaminen osa kehityksen loikkausta uuteen Kultaiseen tulevaisuuteen.

Korkeammat tietoisuuden tasot, tietoisuus kaiken yhteydestä toisiinsa ja halu voimakkaaseen ja luovaan elämään ovat pian asioita, joilla voi luonnehtia kaikkia ihmisiä Maa-planeetalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos <3